Finnish Design Shop valitsee Element Logicin toimittaman AutoStoren

Kun maailman suurimman pohjoismaisen muotoilun verkkokaupan Finnish Design Shopin vanha varasto jäi pieneksi, yritys halusi varautua tulevaan ja investoi sen vuoksi uudessa varastossa automaatioon. Yritys valitsi Element Logicin toimittaman joustavan AutoStore-robottijärjestelmän – mikä oli myös ensimmäinen AutoStore-projekti Suomessa.

Finnish Design Shop perustettiin vuonna 2004, ja se on monipuolisesti suomalaiseen ja pohjoismaiseen muotoiluun erikoistunut verkkokauppa. Aluksi yritys keskittyi ennen kaikkea suomalaiseen muotoiluun ja brändeihin, kuten Iittalaan, Artekiin ja Marimekkoon. Liiketoiminta kasvoi kuitenkin ajan mittaan voimakkaasti, ja yritys on nyt yksi maailman suurimmissa pohjoismaiseen muotoiluun erikoistuneista verkkokaupoista, jonka valikoimassa on yli 250 muotoilubrändiä yli 180 maasta.

Uuden varaston toimivuus haluttiin turvata myös tulevaisuudessa

Vuosien tasaisen kasvun jälkeen Finnish Design Shopin oli vaihdettava vanha varasto uuteen, suurempaan varastoon. Yritys päätti muuttaa uuteen varastoon, ja samalla haluttiin turvata sekä kapasiteetin kasvu että toimitusvarmuus myös tulevaisuudessa. Suunnittelu alkoi toukokuussa 2020, ja sopimus allekirjoitettiin helmikuussa 2021.

– Finnish Design Shop oli huomannut, että olimme toimittaneet paljon toimivia järjestelmiä eri puolille Eurooppaa, kertoo Anders Bohlin, Sales Director, Element Logic Sweden.

350 tilausriviä tunnissa ja parantunut ergonomia

Verkkokaupan investointi on hieman yli 2 miljoonaa euroa, ja tilaukseen sisältyy AutoStore sekä 15 robottia, 20 000 laatikkoa, 5 yhdistettyä saapuvien/lähtevien porttia, kuljetinjärjestelmä ja lajittelu. Ratkaisu on erittäin kompakti ja tilaan optimoitu, ja sen pitäisi pystyä käsittelemään 350 tilausriviä tunnissa. Siinä on myös hyvät mahdollisuudet joustavalle ja nopealle laajentamiselle. Saapuvien alueella ja keräilyalueella olevat työasemat ovat sekä tehokkaita että ergonomisia. Finnish Design Shopin asiakaskokemuksen osalta tavoite on tukea nopeita läpimenoaikoja tilauksesta toimitukseen, vaikka kysyntä kasvaisi.

– Olen todella tyytyväinen, että herätämme huomiota Suomen markkinoilla. Finnish Design Shop on ollut liiketoiminnan uudistaja, ja nyt se on sitä myös varastoinnin ja logistiikan osalta. Odotamme, että voimme auttaa Finnish Design Shopia tehostamaan toimintaansa ja parantamaan asiakastyytyväisyyttä, kertoo Thomas Karlsson, Managing Director, Element Logic Sweden.

– Olemme todella innoissamme tästä investoinnista, sillä se vaikuttaa merkittävästi siihen, että voimme toteuttaa kasvustrategiaamme tulevina vuosina. AutoStore-ratkaisu auttaa meitä saavuttamaan kunnianhimoiset kasvutavoitteemme samalla, kun asiakkaiden ostoskokemus pysyy erinomaisena myös tulevaisuudessa, sanoo Peter Svensson, Chief Financial Officer, Finnish Design Shop.

Join our newsletter

Keep up to date, get insights and product updates straight to your inbox.

Sign up

Ota yhteyttä ja pyydä lisätietoja.

Ota yhteyttä